ODL Liikuntaklinikka tutkii ja hoitaa: Rasitusastma

Julkaistu

Maaliskuun teema: Rasitusastma

Rasitusastmaoireiden syntymekanismia ei tunneta tarkkaan. Todennäköisimmin se liittyy astma- ja atopiataipumuksen lisäksi lisääntyneen ilmavirtauksen aiheuttamaan hengitysteiden kuivumiseen ja viilentymiseen, mikä sopii hyvin siihen, että oireilu on tavallisempaa talviurheilua harrastavilla. Rasitusastman seurauksena hengitystiet supistuvat aiheuttaen mm. yskimistä ja hengityksen vinkunaa. Yskiminen voi olla voimakasta erityisesti liikunnan yhteydessä. Nuorilla liikunnan harrastajilla rasitusastmaoireilu on hyvin yleistä.

Normaalitilanteessa hengityksen ei pitäisi rajoittaa henkilön suoritusta vaan väsyneenäkin hengityksen puolella on vielä reserviä jäljellä. Rasitusastmaa epäiltäessä on tärkeää huomata ero normaalin hengästymisen ja rasitusastman aiheuttaman hengästymisen välillä. Useimmat meistä hengästyvät liikunnan tai muun fyysisen rasituksen yhteydessä, mutta sykkeen laskiessa hengästyneisyys menee yleensä nopeasti ohitse. Rasitusastmasta kärsivällä oireet voivat kuitenkin pitkittyä ja esiintyä huomattavasti voimakkaampina. Normaalin hengästymisen ja rasitusastman aiheuttaman hengästymisen erottaminen voi kuitenkin olla hankalaa, koska epänormaaliinkin hengästymiseen voi ajan saatossa tottua.

Yhtäjaksoinen aerobinen rasitus aiheuttaa yleensä enemmän oireita kuin toistuvat lyhytkestoiset rasitusjaksot tai anaerobinen rasitus. Rasituksen ohella oireita lisäävät mm. kylmä ja kuiva ilma, pöly, uimahallien kloori ja hengitystieinfektiot.
Rasitusastmaa epäiltäessä tehdään tavanomaiset astmaan liittyvät tutkimukset sekä erilliset rasitustestit. ODL Liikuntaklinikan rasitusspirometriatutkimuksen voi tehdä joko juoksumatolla tai pyörällä ja siihen voi tulla ilman lähetettä, jos asia mietityttää omalla kohdalla. Halutessaan rasitusspirometriatutkimuksen voi yhdistää myös muuhun kuntotestaukseen.

Diagnoosin selvittyä rasitusastman lääkehoito ja seuranta suunnitellaan yksilöllisesti. Vaikka rasitusastma ei ole este liikunnan harrastamiselle tai kilpaurheilulle, niin asia kannattaa tutkia, koska se vaikuttaa mm. harjoitusvasteisiin ja palautumiseen.

Epäiletkö oirekuvasi taustalla rasitusastmaa? Otathan yhteyttä asiantuntijoihimme ODL Liikuntaklinikalla 08 313 2154 tai nettiajanvaraus.