Liikunta osana kaksisuuntaista kotoutumista
Julkaistu
Esikotouttamisen kehittämishanke Pohjois-Pohjanmaalla eli ESIKOTO-hanke on Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama hanke, jonka tavoitteena on tuottaa ja kehittää turvapaikanhakijoille sekä vastikään oleskeluluvan saaneille mielekästä toimintaa, joka edistää yhteisöön kiinnittymistä ja ehkäisee laitostumista. Erilaiset liikuntaharrastukset ovat toivottuja vapaa-ajan viettotapoja turvapaikanhakijoiden ja juuri oleskeluluvan saaneiden arjessa. Liikunta on hyvä keino edistää kotoutumista, sillä liikunta yhdistää ihmisiä kotimaasta riippumatta.
Treeniryhmä
Menneen kevään aikana olemme pitäneet miesten liikuntaryhmää Vallinkorvan vastaanottokeskuksessa kerran viikossa. Treenit ovat pitäneet sisällään matalan kynnyksen liikuntaa, johon on helppo lähteä mukaan, kuntoon tai ikään katsomatta. Treeneissä olemme tehneet monipuolisia erilaisia lämmittelyjä, erilaisia harjoituksia ilman välineitä, omalla kehonpainolla lihaskuntoa, reaktionopeutta ja viivajuoksua.
Treeniryhmä on tarkoitettu aikuisille, mutta treeniryhmässä on ollut innokkaita lapsia mukana liikkumassa. Lasten läsnäolo on innostanut myös heidän vanhempiaan osallistumaan liikuntaryhmään. Vastaanottokeskus-arjen keskellä liikuntahetket ovat olleet monelle viikon kohokohta. Treeniä on odotettu ja treeneissä on käynyt parhaimmillaan jopa 20 osallistujaa/ kerta.
Huhtikuun jälkeen siirryimme osaksi ajaksi ulos lenkkeilemään ja luontoon liikkumaan. Metsämaastossa tehtiin punnerruksia, kyykkyjä, kyykkyhyppyjä ja erilaisia harjoitteita. Luonnon moninaisuus innosti nostamaan sykettä maastossa. Yhteiset liikuntahetket innostivat asukkaita myös itsenäiseen liikkumiseen vapaa-ajalla.
Haasta Itsesi -tapahtumat Oulussa
Oulussa järjestetään Haasta Itsesi -liikuntatapahtuma kerran kuussa. Tapahtumassa voit juosta 12 minuutin Cooper-testin, 2 kilometrin UUK-kävelytestin sekä osallistua lihaskuntotesteihin (sis. vauhditon pituushyppy, istumaan nousu ja etunojapunnerrus.) Toukokuun 5. päivä tapahtumassa oli lähes 50 osanottajaa. Olemme olleet turvapaikanhakijoiden kanssa mukana tapahtumassa ja pyrimme juurruttamaan sen toimintoihimme.
Tämänkaltaiset tapahtumat ovat hyvä tapa kaksisuuntaiseen kotoutumiseen, uusiin ihmisiin tutustumiseen ja yhdessä liikunnasta nauttimiseen. Ihmisiä motivoi, kun pääsee testaamaan omaa kuntoaan, kannustamaan toisia liikkujia ja näkee oman kehityksensä testeissä. Tarkemmat tiedot löydät osoitteesta www.haastaitsesi.fi
Kiinnostuitko yhteistyöstä?
ESIKOTO-hanke tekee mielellään yhteistyötä seurojen ja järjestöjen kanssa. Mikäli sinä tai organisaatiosi olisitte kiinnostuneita yhteistyöstä toimintojen järjestämisessä tai halukkaita ottamaan turvapaikanhakijoita mukaan toimintaanne, ota yhteyttä Anu Ylisaukko-ojaan, p.050-3125808 tai anu.ylisaukko-oja(a)odl.fi.
ESIKOTO-hankkeen FB-sivut: www.facebook.com/esikoto-hanke.